Aina kun otetaaan puheeksi tarpeenmukainen olosuhde ohjaus, syntyy selvästi epäilevä ja jopa paniikkireaktio siitä miten se vaikuttaa käyttäjien mukavuustasoon.
Tietysti kun toteutetaan kehittyneempiä ohjausalgoritmejä niin pääprioriteeti pitää olla, että olosuhteista tulee tasaisemmat ja äkilliset vaihtelut vähenee.
Ihmisen tuntemaa mukavuustaso vaikuttaa eniten juuri se, että onko olosuhteet tasaiset eikä se onko lämpötila lukema 22 vai 23.
No sitten niihin tarpeenmukaisuuksiin. Yleisesti se on aika simppeliä kiinteistössä, muutetaan olosuhteita sen mukaan
onko tilat käytössä vai ei tai isoissa tiloissa mutetaan ilmavaihtoa sen mukaan kuinka paljon tiloissa käyttäjiä.
Otsikon kysymykseen vastaukseni on, että mielestäni voi. Kaikillahan on tietysti omat mieltymykset minkä kokee miellyttäväksi, mutta kun juuri tuota vaihtelevuutta saadaan parannettua niin voidaan myös lähteä kokeilemaan pieniä muutoksia käyttäjän valitsemiin lämpötiloihin.
Tämä kun tehdään riittävän hitaasti ei olosuhteissa huomata muutoksia.
Kaikki suihkussa lotraajat tunnistavat tilanteen, jossa alkuun vesi tuntuu kuumalta ja hetken jälkeen se on jo sopivaa ja muutaman portaan jälkeen nupit on jo kaakossa.
Käyttäjien mukavuudesta huolehtiminen ei tarkoita sitä, että talotekniikaan säätöjä pitäis tehdä yksittäiset käyttäjät.
Nykyautomaatio mahdolistaa monimutkaiset säätöstrategiat joita on käytetty pitkään eri teollisuuden aloilla, kiinteistöautomaatiota ohjataan silti hyvin alkukantaisilla menetelmillä.
Suosittelen kokeilemaan vähän radikaalimpia ratkaisuja energiansäästämiseksi.
Säästöjä syntyy ja (välttämättä) kukaan ei valita vilusta.
Kommentare